Ohita
PHT-tutkinnon suoritti ennätykselliset 109 palkkahallinnon asiantuntijaa

Tiedote -

PHT-tutkinnon suoritti ennätykselliset 109 palkkahallinnon asiantuntijaa

Palkkahallinnon asiantuntijan PHT-tutkinnon on suorittanut ennätykselliset 109 henkilöä! Tutkintoa suorittamaan haki 250 palkka- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijaa. Omaa asiantuntijuuttaan ja ammattitaitoaan ylläpitäviä PHT-asiantuntijoita on Suomessa nyt noin 780 kappaletta.

PHT on merkki laaja-alaisesta palkkahallinnon osaamisesta, joka on osoitettu hyväksytysti suoritetulla PHT-tentillä. Osaamista mitataan työoikeuden ja palkanlaskennan sekä ennakkoperinnän ja sosiaalivakuuttamisen osa-alueissa.

Tutkintoa suorittamaan voi hakeutua henkilö, jolla on riittävä peruskoulutus ja usean vuoden työkokemus palkka- ja/tai henkilöstöhallinnon tehtävistä.

PHT-tentti järjestettiin vuonna 2022 ensimmäistä kertaa sähköisellä tenttialustalla perinteisen paperitentin sijaan. Sähköinen tentti antoi tenttijöille mahdollisuuden suorittaa tentin joko oman kotinsa tai toimistonsa rauhassa. Tentin sai myös tulla suorittamaan pääkaupunkiseudulle Tili-instituuttisäätiön teknisen kumppanin, CertyHubin, tiloihin.

Vuonna 2022 PHT-tutkinnon suorittaneita palkkahallinnon asiantuntijoita juhlistetaan 15.12.2022 Taloushallintoliiton Palkka- ja henkilöstöhallinnon päivien yhteydessä. Palkka- ja henkilöstöhallinnon päivät järjestetään Kongressikeskus Paasitornissa (Paasivuorenkatu 5 A, 00530 Helsinki).

PHT-todistusten jakotilaisuus alkaa klo 16.15. Voit osallistua tilaisuuteen etänä täällä: https://events.icareus.com/web/taloushallintoliitto/player/embed/event/home?eventId=210587301

Tili-instituuttisäätiö ja Taloushallintoliitto onnittelevat lämpimästi uusia PHT-asiantuntijoita!

Vuonna 2022 PHT-tutkinnon suorittaneet henkilöt paikkakunnan mukaan (henkilöt, jotka ovat antaneet luvan nimen julkaisemiseen):

Nimi Asuinkunta Yritys
Riina Ahlgren Tampere Gallant Oy
Nina Ahonen Pälkäne Tammelan Talotekniikka Oy
Laura Alakurtti Kempele Talenom Talousosastopalvelut Oy
Jenni Alanen Ikaalinen Econia Oy
Linda Andersson Porvoo Rantalainen Oy Helsinki
Juha Anttiroiko Kalajoki T.A Tilikontrolli Oy
Kirsi Arttola Salo Silta Oy
Birgit Bergström Sauvo Taloushallinnon Ratkaisutoimisto Oikia Oy
Eeva Buller Oulu Henkilöstötieto Paloniemi Oy
Sari Elsilä Tyrnävä Talenom Oyj
Eeva Enqvist Turku Veho Oy Ab
Linda Eriksson Hyvinkää Azets Insight Oy
Iina Erolahti Lohja iCount Partners Oy
Satu Eronen Kotka Rantalainen Oy Lahti
Katja Gromoff Jämsä Auctora Yrityspalvelut Oy
Paula Hakola Jyväskylä Rantalainen Oy Lahti
Katariina Halovuori Ulvila Accountor Services Oy
Marika Heikkinen Vihti Sinun Tilit Oy
Anna-Maija Henttonen Tampere Homeros Oy
Kirsi Hippula Äänekoski Tilitoimisto Kymppiset Oy
Leena Hirvonen Asikkala Provincia Oy
Raija Holma Espoo Talenom Talousosastopalvelut Oy
Susanna Huttunen Tuusula Azets Insight Oy
Nina Huuska Espoo Accurate Accounting Oy
Tiina Häkkinen Savonlinna Laskentakonsultit Oy
Kati Hämäläinen Jyväskylä Eqvitia Oy
Veera Ilola Nokia Homeros Oy
Anne-Mari Ilves Hollola Rantalainen Oy Lahti
Janita Jaurakkajärvi Oulu Balanco Accounting Oy
Jenna Joensuu Oulu Talenom Oyj
Heidi Jokela Lappeenranta Azets Insight Oy
Roosa Juvonen Tampere Tilipalvelu Rantalainen Oy
Pirkko-Liisa Järvinen Vantaa Accountor Services Oy
Kirsi Kallio Oulu Gallant Oy
Maija Karhula Oulu Talenom Oyj
Satu Karjalainen Askola Biisoni Group Oy
Tanja Karjalainen Oulu Talenom Oyj
Anna-Leena Karttunen Jyväskylä Cimson Yrityspalvelut Oy
Riitta Kauppi Lappeenranta Relion Oy
Jenna Kettunen Pieksämäki Silta Oy
Jonna Kettunen Kontiolahti TalousFocus Oy
Merita Kevätsalo Pori Tilitoimisto Huhdanmäki Oy
Joanna Kirjavainen Orimattila Accountor Services Oy
Jemina Kivinen Tampere Accountor Services Oy
Jenni Kiviranta Pori Tilipalvelu Rantalainen Oy
Krista Kleemola Pori Accountor Services Oy
Virpi Kokko Kuopio Accountor Services Oy
Anu Koppelomäki Multia Econia Oy
Terhi Korhola Helsinki Provincia Oy
Meri Koskela Turku Finvoicer Group Oy
Jenni Kyrö Oulu Integrata Oy
Katariina Laapas Tampere Tilipalvelu Rantalainen Oy
Liisa Laukkanen Tuusula Accurate Accounting Oy
Sanna Leskinen Helsinki EMU Growth Partners Oy
Riikka Levo Nurmijärvi Janri Oy
Niina Lindgren Espoo Reilu Hallinto Oy
Minna Lindholm Lohja Minli Oy
Anu-Kaisa Lukinmaa Oulu Talenom Oyj
Jukka Maijala Helsinki Taloushallinta Uniikki Oy
Minna Mantila Hattula Tilitoimisto Hattulan DK
Elina Martimo Oulu Talenom Talousosastopalvelut Oy
Niina Mikkola Hämeenlinna Tilipalvelu Rantalainen Oy
Maria Montonen Kaarina Fennoa Oy
Hanna Mäkilä Rauma 1. Accounting – Pori Oy
Tatiana Niemelä Kempele Talenom Oyj
Teija Nikkinen Kempele Talenom Oyj
Joni Nummelin Jämsä Pihlajalinna Oyj
Vladimir Nyman Helsinki Mobile Money Solutions Oy
Katja Oja Oulu Talenom Talousosastopalvelut Oy
Aila Pekkarinen Nokia EMU Growth Partners Oy
Reetta Peltola Lahti Rantalainen Oy Lahti
Tarja Pietarinen Vantaa Azets Insight Oy
Mikko Pihlajavirta Turku Administer Oy Turku
Jenni Piippo Salo Silta Oy
Minna-Mari Pohjanpalo Ulvila Satakunnan Yritystili Oy
Hanna Poropudas Liminka Talenom Talousosastopalvelut Oy
Henri Pälkäs Tampere HP Economics Oy
Johanna Rautonen Espoo Azets Insight Oy
Helena Rehnberg Porvoo Tilitoimisto Lundström Oy
Isa Rimppi Rovaniemi Accountor Services Oy
Kati Rintamäki Hyvinkää KHV Finance Oy
Anne-Mari Rytilä Oulu Talenom Oyj
Toni Salminen Helsinki Tilitoimisto Edustustili Oy
Heli Salokoski Lahti Cimson Yrityspalvelut Oy
Jaana Salomaa Tammela Laskenta-10 Oy
Mirella Salonen Oulu Talenom Oyj
Riikka Sammelvuo Ylöjärvi Tilimajakka Oy
Heli Sihvonen Nurmijärvi EMU Growth Partners Oy
Merja Siikamäki Äänekoski Tilitoimisto Kymppiset Oy
Reetta Sjövall Kirkkonummi Accountor Consulting Oy
Valentina Sykiäinen Jyväskylä Aallon Jyväskylä Oy
Tiina Sävykoski Oulu Greenstep Oy
Erna Tenkanen Juupajoki Monetra Pirkanmaa Oy
Sanna-Maria Tieranta Tampere Integrata Oy
Kati Tohila Oulu Talenom Software Oy
Elina Törmänen Haapajärvi Tilitoimisto Törmänen Oy
Lea Uusma Raen kunta Greenstep OÜ
Piia Vainioranta Asikkala Rantalainen Oy Lahti
Teea Valve Lahti Gallant Espoo Oy
Petra Vigelius Salo Salon Tilitieto Oy
Taru Virolainen Tampere Gallant Oy
Niina Virtamo Uusikaupunki Pajecon Oy
Päivi Virtanen Hämeenlinna Gallant Oy
Vilma Vähämäki Hämeenlinna Tilipalvelu Rantalainen Oy
Emma Waldén Tampere Kattokeskus Pirkanmaa Oy
Linda Wredle Maarianhamina Ålands Företagsbyrå Ab
Anja Zerbinati Vantaa Azets Insight Oy
Annukka Åkerfelt Raasepori Cape Economy Oy Ab
Sirpa Öhman Oulu Talenom Talousosastopalvelut Oy

Linkit

Kategoriat


Taloushallintoliitto pähkinänkuoressa

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen yritysten ja yhteisöjen valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta. Jäsenyritykset hoitavat 150 000 suomalaisen pk-yrityksen ja yhteisön taloushallintoa.

www.taloushallintoliitto.fi

Yhteyshenkilö/-t

Elviira Helkala

Elviira Helkala

Pätevyyskoordinaattori Taloushallinnon pätevyydet 040 724 6161
Juha Kartano

Juha Kartano

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä-​ ja markkinointijohtaja 050 360 9720

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen toimialajärjestö.

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta. Jäsenyritykset hoitavat 140 000 suomalaisen pk-yrityksen ja yhteisön taloushallintoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki