Ohita
Tulorekisterin käyttöönoton aikataulua muutetaan - eläkkeet ja etuustiedot tulorekisteriin vasta 2021

Uutinen -

Tulorekisterin käyttöönoton aikataulua muutetaan - eläkkeet ja etuustiedot tulorekisteriin vasta 2021

Tulorekisterin laajennuksia on tarkoitus vaiheistaa. Valtiovarainministeriö alkaa valmistella lakimuutoksia, jotka siirtäisivät vuodella eteenpäin eläkkeiden ja etuuksien ottamista mukaan vuoteen 2021.

Vuonna 2020 palkkatietojen käyttäjien määrä kasvaa, kun mukaan tulevat kaikki tulorekisterilaissa nimetyt tulorekisterin tiedon käyttäjät. Tämä tarkoittaa sitä, että tietojen käyttäjiksi tulee yli 400 organisaatiota lisää, muun muassa kunnat ja osa kuntayhtymistä.

Tulorekisterin uutisen mukaan alkuvuoden kokemukset ovat osoittaneet, että edessä on enemmän työtä kuin oli ennakoitu. Vaiheistuksella halutaan varmistaa riittävä tuki työnantajille palkkatietojen ilmoittamiseen sekä se, että palkkatiedot on ilmoitettu oikein.

Tästä johtuen tavoitteena on, että eläkkeet ja etuudet otetaan mukaan tulorekisteriin vasta vuoden 2021 alusta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa ensi syksynä.

Lue tulorekisterin uutinen

Lue VM:n uutinen

Yhteyshenkilöt

Eija Männistö

Eija Männistö

Palkka-​ ja henkilöstöhallinnon johtava asiantuntija 0400 574 768

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki