Ohita
Tilitoimistojen rahanpesulain noudattamisen tarkastukset käynnissä

Uutinen -

Tilitoimistojen rahanpesulain noudattamisen tarkastukset käynnissä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on aloittanut rahanpesulain perusteella tehtävät tarkastukset tilitoimistoissa. Alla on AVI:n tiedote tavoitteista ja tarkastuksen kulusta.

Tarkastusten tavoitteena on selvittää, noudattavatko tarkastuskohteiksi valikoituneet yritykset rahanpesulain velvoitteita omassa toiminnassaan. Tarkastuksella valvotaan muun muassa riskiarvion laatimiseen, asiakkaan tuntemiseen ja yrityksen sisäisiin toimintaohjeisiin ja -periaatteisiin liittyvien velvoitteiden täyttämistä.

Aluehallintovirasto suorittaa loppuvuoden aikana useita tilitoimistojen tarkastuksia. Tarkastuskohteiksi on valittu eri kokoisia, eri puolella Suomea toimivia yrityksiä ja yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Tilitoimiston valikoituminen tarkastuskohteeksi ei merkitse sitä, että yritystä epäiltäisiin rahanpesulain velvoitteiden laiminlyönnistä. Myös muita toimialoja valvotaan parhaillaan.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kaikki tarkastukset toteutetaan tällä hetkellä asiakirja- ja etätarkastuksina. Tarkastukseen kuuluu asiakirjapyyntöjä sekä etäyhteyksin toteutettava tarkastustilaisuus. Tarkastuksen jälkeen valvonnan kohteena olleelle yritykselle toimitetaan tarkastuskertomus, jossa kerrotaan tarkastuksen kulusta ja arvioidaan velvoitteiden noudattamista. Rahanpesulain noudattamisen laiminlyöneelle ilmoitusvelvolliselle voidaan määrätä hallinnollinen sanktio.

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Janne Fredman

Janne Fredman

Taloushallinnon johtava asiantuntija Tilisanomat-lehden päätoimittaja 050 597 0223

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki