Ohita
Taloushallintoliiton organisaatio uudistui – huomioimme entistä paremmin jäsenten ja asiakkaiden tarpeet

Uutinen -

Taloushallintoliiton organisaatio uudistui – huomioimme entistä paremmin jäsenten ja asiakkaiden tarpeet

Taloushallintoliitto on tehnyt vuoden 2021 aikana työtä strategiansa kirkastamiseksi ja toimintansa uudistamiseksi. Yksi tärkeä syy toiminnan uudistamiseen on se, että haluamme palvella taloushallintoalaa entistä paremmin. Teemme tämän muun muassa kuuntelemalla ja tutkimalla erilaisten asiakkaidemme tarpeita sekä osallistamalla yrityksiä ja asiantuntijoita toimintaamme laajemmin.

Jotta onnistumme tavoitteissamme ja uuden Taloushallintoliiton luomisessa, olemme järjestäytyneet organisaatiossamme uudelleen. Suurin muutos uuden organisaatiomme rakenteessa on se, että olemme perustaneet tiimin, jonka tarkoituksena on Taloushallintoliiton tuotteiden ja palveluiden sekä Tili-instituuttisäätiön tutkintojen kehittäminen, erilaisten asiakkuuksien huomioiminen ja asiakaspalvelu. Olemme myös uudistaneet oppilaitosyhteistyökonseptimme, joka tulee olemaan tärkeä osa kehitys ja asiakkuudet -tiimin toimintaa. Kehitys ja asiakkuudet -tiimiä johtaa Juha Sihvonen

Taloushallintoliiton palvelutuotantoa, mukaan lukien koulutus-, julkaisu- ja neuvontapalveluita, johtaa uudessa organisaatiossa Ari Lahdenkauppi. Ari vastaa myös auktorisointiin liittyvistä tarkastuksista sekä Tili-instituuttisäätiön vakiintuneesta toiminnasta. Viestintä, markkinointi ja uusmyynti on niputettu selkeämmin yhdeksi kokonaisuudeksi ja tätä tiimiä johtaa Riikka Hirsimäki. Hallinnon, talouden, ICT:n ja henkilöstön asioista vastaa Päivi Nuolioja. Taloushallintoliiton edunvalvontaa johtaa liiton toimitusjohtaja Jari Seppä yhdessä johtavien asiantuntijoiden kanssa.

Muutokset ovat astuneet voimaan syyskuussa 2021.

Taloushallintoliiton kehittämistä koko alan hyväksi

Organisaatiomuutos on vain yksi askel uuden Taloushallintoliiton rakentamisen polulla. Heinäkuussa alkaneen kautemme aikana tulemme toteuttamaan muun muassa seuraavia kehityshankkeita: asiakkaiden erilaisten tarpeiden huomioiminen, strategian kirkastaminen, uusien palveluiden luominen ja olemassa olevien hiominen esimerkiksi keväällä uudistuvien verkkosivujen myötä, prosessien ja järjestelmien uudistaminen, alan asiantuntijat paremmin tavoittavan viestintäkanavan luominen, oppilaitosyhteistyön aloittaminen ja pätevyyksien kehittäminen.

Kaikesta tästä tulemme kertomaan lisää muun muassa jäsenten syyskokouksessa 28.10.2021.

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Jari Seppä

Jari Seppä

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 050 348 1064

Liittyvä sisältö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki