Ohita
Suomi.fi-valtuutus käyttöön myös yhdistyksissä

Uutinen -

Suomi.fi-valtuutus käyttöön myös yhdistyksissä

Nyt myös ne yhdistykset, joissa yksi henkilö voi edustaa yhdistystä voivat antaa tilitoimistolleen Suomi.fi-valtuudet. Digi- ja väestötietovirasto DVV julkaisi 20.2 asiaa koskevan tiedotteen.

Yhdistyksissä (ja yrityksissä), joissa edellytetään useamman nimenkirjoittajan myötävaikutusta, valtuuttaminen tulee mahdolliseksi maaliskuussa. (Niissä yrityksissä, joissa koko hallitus voi vahvistaa yhdessä valtuutuksen, on valtuuttaminen kuitenkin mahdollista jo tällä hetkellä.)

Muistakaa, että valtuutuksen antaminen edellyttää käytännössä sitä, että vastuuhenkilötiedot ovat yhdistysrekisterissä ajan tasalla. Patentti- ja rekisterihallituksen arvion mukaan yhdistysrekisterin tiedoissa on paljon vanhentuneita vastuuhenkilötietoja. Niitä ei ole päivitetty yhtä suurella huolella kuin kaupparekisterin tietoja. Muistuttakaa yhdistysasiakkaitanne asiasta. Ohjeet tietojen päivittämiselle löytyvät täältä.

Yhteyshenkilöt

Janne Fredman

Janne Fredman

Taloushallinnon johtava asiantuntija Tilisanomat-lehden päätoimittaja 050 597 0223

Liittyvä sisältö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki