Ohita
Suomi.fi-valtuuspalvelu kehittyy

Uutinen -

Suomi.fi-valtuuspalvelu kehittyy

Suomi.fi-valtuuspalvelussa julkaistaan syksyn aikana pitkään odotettuja ja tarpeellisia toimintoja. 

Kesän alla julkaistiin myös seuraavat tärkeät valtuutusuutiset:

  • Katson käyttö jatkuu toistaiseksi vuoden 2020 puolelle ja Katsoa voi hyödyntää vuonna 2020 ainakin Verohallinnon palveluissa. Vielä ei ole tiedossa, jatketaanko Katson ylläpitoa vuoden 2020 loppuun asti.
  • KELA:n palveluissa voi tämänhetkisen tiedon mukaan vuoden 2020 alusta käyttää vain Suomi.fi-tunnistautumista ja Suomi.fi-valtuuksia. Katson käyttö siis loppuu KELA:n palveluissa vuoden 2019 lopussa. Asiasta löytyy lisätietoa KELA:n sivuilta.


Valtuuttaminen useampaa nimenkirjoittajaa edellyttävissä yhtiöissä

Suomi.fi-valtuuden antaminen tulee mahdolliseksi myös yhtiöissä, joissa edellytetään useampaa nimenkirjoittajaa. Yksi nimenkirjoittaja, esimerkiksi hallituksen jäsen, antaa halutut valtuudet ja kun muut vaaditut nimenkirjoittajat ovat käyneet kuittaamassa valtuutukset, ne tulevat voimaan.

Tämän muutoksen julkaisutavoite on syys-lokakuussa 2019.

Yhdistykset

Suomi.fi-valtuudet tulevat käyttöön myös yhdistyksissä. Aikataulu riippuu Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin kehityshankkeesta, mutta tavoitteena on joulukuu 2019.

Yhdistysrekisterin tiedot ovat keskimäärin puutteellisia ja vanhentuneita verrattuna kaupparekisteriin. Tilitoimistojen kannattaa ohjeistaa asiakkaansa hoitamaan ajoissa tiedot ajan tasalle, jotta Suomi.fi-valtuuksien käyttöönotto toimii sujuvasti. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tilitoimisto hoitaa asiakkaan puolesta KELA-asiointia. Lisätietoa yhdistysrekisterin tietojen päivittämisestä löydät PRH:n sivuilta.

Ulkomaiset henkilöt

Suomi.fi-tunnistaminen tulee mahdolliseksi myös ulkomaiselle henkilölle. Väestörekisterikeskus kehittää palvelua, jossa ulkomainen henkilö rekisteröityy matkapuhelimen ja etäluettavan passin avulla. Rekisteröinnin jälkeen tunnistamisväline asennetaan matkapuhelimeen. Tämän hankkeen julkaisutavoite on joulukuu 2019 tai alkuvuosi 2020.

Valtuutusoikeuden luonti Verohallinnon toimipisteissä

Yllä esitettyjen muutosten jälkeenkään kaikki organisaatiot eivät voi antaa Suomi.fi-valtuuksia Internetin kautta, koska niiden nimenkirjoittajatietoa ei saa tarkistettua rekistereistä automaattisesti. Tällaisia organisaatioita ovat esimerkiksi kunnat, seurakunnat, oppilaitokset, säätiöt, elinkeinoyhtymät, kuolinpesät, tiekunnat ja yhteismetsät.

Verohallinto avaa syksyn aikana palvelun, jossa verotoimiston virkailija voi antaa organisaation henkilölle valtuutusoikeuden. Valtuutusoikeutta voi hakea myös postitse. Saatuaan valtuutusoikeuden henkilö voi esimerkiksi antaa (ja poistaa) asiointivaltuuksia muille henkilöille tai tilitoimistolle.

Palvelun toimintamallista saadaan myöhemmin tarkempaa tietoa, mutta alustavasti palvelun käytön pitäisi tapahtua kuten Katso-tunnusten hakeminen. Palvelua suunnitellaan käynnistettäväksi vuoden 2019 aikana.

Taloushallintoliitto seuraa hankkeiden etenemistä tiiviisti syksyn aikana. Toimitamme tarkempaa tietoa toteutuksesta ja tiedot mahdollisista aikataulumuutoksista viivytyksettä.

Yhteyshenkilöt

Janne Fredman

Janne Fredman

Taloushallinnon johtava asiantuntija Tilisanomat-lehden päätoimittaja 050 597 0223

Liittyvä sisältö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki