Ohita

Uutinen -

Suomi.fi-valtuuksien tilannekatsaus

Puuttuvat valtuutusmahdollisuudet – aikataulutavoitteet vuodelle 2020

Tällä hetkellä Suomi.fi-valtuuttaminen ei vielä ole mahdollista kaikissa organisaatioissa. Alla on listattu keskeisimmät kehitystarpeet ja niiden suunnitellut aikataulut.


Yhdistysten Suomi.fi-valtuus – helmikuu 2020

Tällä hetkellä yhdistykset eivät voi vielä antaa Suomi.fi-valtuutta. Helmikuussa 2020 on suunniteltu julkaistavan toiminto, jossa Suomi.fi-valtuudet-palvelu tarkastaa nimenkirjoitustiedot PRH:n uudesta yhdistysrekisteristä. Näin Suomi.fi-valtuutus onnistuu myös yhdistyksiltä. Kannattaa muistaa, että monessa yhdistyksessä vastuuhenkilötiedot eivät ole ajan tasalla yhdistysrekisterissä. Tilitoimiston kannattaa muistuttaa yhdistysasiakkaitaan tietojen päivittämisestä.


Useamman nimenkirjoittajan edellyttävien yhtiöiden valtuusratkaisu – maaliskuu 2020

Jos yhtiössä tarvitaan osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen perusteella useamman kuin yhden nimenkirjoittajan osallistumista valtuutukseen, yhtiö ei vielä voi antaa Suomi.fi-valtuutta esimerkiksi tilitoimistolleen. Maaliskuussa 2020 on suunniteltu julkaistavan toiminto, jossa nimenkirjoittaja, esimerkiksi yhtiön hallituksen jäsen:

  1. Vaihtaa itsensä yritysrooliin Suomi.fi-valtuutuspalvelussa ja valitsee yhtiön
  2. Suomi.fi-valtuutuspalvelu tarkistaa yhtiön nimenkirjoituslausekkeen
  3. Hallituksen jäsen laittaa valtuutuksen vireille ja vahvistaa sen omasta puolestaan
  4. Kun myös muilta jäseniltä on saatu tarvittavat vahvistukset, astuu valtuus voimaan


Suomi.fi-valtuuksien luominen Verohallinnon toimipisteessä virkailijatoimintona – kesäkuu 2020

Tällä hetkellä ne organisaatiot joiden edustajatietoja ei ole merkitty kaupparekisteriin tai muihin viranomaisrekistereihin, eivät voi antaa Suomi.fi-valtuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oppilaitokset, elinkeinoyhtymät, kuolinpesät, tiekunnat, yhteismetsät sekä ulkomaiset yritykset. Digi- ja väestörekisterivirasto (DVV) ja Verohallinto ovat avaamassa kesäkuussa 2020 palvelun, jossa Verohallinnon työntekijä luo tarvittavien dokumenttien perusteella organisaation edustajalle valtuutusoikeuden. Organisaatio voi hoitaa valtuutusoikeuden hakemisen myös sähköisesti tai postitse.

Tämän jälkeen tämä organisaation edustaja voi antaa Suomi.fi-valtuuspalvelussa normaalisti asiointivaltuuksia esimerkiksi tilitoimistolle tai hyväksyä tilitoimiston tekemiä valtuutuspyyntöjä.


Ulkomaalaisten henkilöiden tunnistusratkaisu

Suomi.fi-valtuuksien antamisen edellytyksenä on Suomi.fi-tunnistus. Ulkomaalaisilla henkilöllä ei usein ole Suomi.fi-tunnistusvälineitä, esimerkiksi verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. DVV on julkaisemassa huhtikuussa 2020 palvelua, palvelua, johon ulkomaalainen henkilö voi itsepalveluna rekisteröityä ja luoda itselleen sähköisen tunnistusvälineen. Tunnisteen rekisteröintiin tarvitaan kännykkä ja passi tai kyseisen maan virallinen henkilöllisyystodistus. Tarvittaessa ensitunnistus voidaan hoitaa myös Verohallinnon toimipisteessä virkailijatoimintona. Varsinainen Suomi.fi-tunnistautuminen tapahtuu kännykällä.


Tilitoimistojen tarpeet on huomioitu suunnitelmissa

Tilitoimistoala tarvitsee Suomi.fi valtuuksiin toimintoja ja näkymiä, joilla voidaan hallita käyttäjiä ja näiden valtuuksia tehokkaasti ja luotettavasti. Tilitoimisto tarvitsee:

  • Tietoa siitä, ketkä työntekijät pääsevät tietyn asiakkaan tietoihin ja tietoa siitä, minkä asiakkaiden tietoihin tietty työntekijä pääsee, onko valtuuksia vanhenemassa jne
  • Toimintoja, joilla voidaan tehokkaasti pyytää, antaa, siirtää ja poistaa valtuuksia

DVV on laatinut suunnitelmat näiden tarpeiden huomioimiseksi nykyistä paremmin. Suunnitelmissa on toimintoja, joilla tilitoimisto voi muun muassa hakea tietoja valtuutuksista esimerkiksi asiakkaittain tai työntekijöittäin, kopioida olemassa olevia valtuuksia uusille työntekijöille tai valtuuspyynnöiksi asiakkaille sekä ladata tietoja exceliin. Toteutusaikataulut ovat vielä auki, mutta ne tarkentuvat kevään aikana. Käytännössä toteutustyö voi alkaa, kun kaikki yritysmuodot on saatu Suomi.fi-valtuuksien piiriin.


Pankkitilitietojen muutokset viranomaispalveluissa – tärkeää muistettavaa

Suomi.fi-valtuuksien myötä yritysten pankkitilitietojen päivittämiseen eri viranomaispalveluissa on tullut muutoksia.

OmaVerossa ei voi muuttaa yrityksen pankkitiliä valtuutuksen perusteella eli tilitoimisto ei voi tehdä muutosta asiakasyrityksen puolesta. Muutoksen voi tehdä ainoastaan yrityksen kaupparekisteritietoihin merkityillä toimielinrooleilla eli yrityksen oma edustaja.

KELAn osalta Suomi.fi-valtuuskoodi ”Tilinumeron ilmoittaminen palvelussuhteeseen liittyvien etuusmaksujen maksamista varten” antaa oikeuden pankkitilin muuttamiseen.

Yhteyshenkilöt

Janne Fredman

Janne Fredman

Taloushallinnon johtava asiantuntija Tilisanomat-lehden päätoimittaja 050 597 0223

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki