Ohita
Rajat sulkeutuvat työntekijöiltä su 22.3. – pohjoisen työmatkaliikenne sallitaan

Uutinen -

Rajat sulkeutuvat työntekijöiltä su 22.3. – pohjoisen työmatkaliikenne sallitaan

Rajat hiljenevät työmatkaliikenteestä sunnuntaista 22.3.2020 alkaen. Pysyvän työsuhteen perusteella sisärajan ylittäminen on sallittua vain Ruotsin ja Norjan rajoilla olevilla luontaisilla työssäkäyntialueilla. 

Tehdyt päätökset hiljentävät virolaisista työntekijöistä muun muassa Etelä-Suomen rakennustyömaita, mikäli työntekijät ovat lähteneet viikonlopuksi Viroon. Virolaisille työntekijöille raja menee siis lähes kokonaan kiinni. Ainoastaan huoltovarmuuden kannalta kriittisissä rakennusprojekteissa työskenteleviltä sallitaan rajanylitys.

Lisäksi välttämätön liikenne on edelleen sallittua. Rajavartiolaitoksen mukaan Viron kansalainen, joka työskentelee kuljettajana Suomessa toimivassa kuljetusliikkeessä voi liikkua rajan yli Suomeen. Kuljetushenkilöstön liikkuminen katsotaan välttämättömäksi liikenteeksi, jolla on lupa liikkua. Välttämätöntä liikennettä on lisäksi esim. terveydenhuollon ja pelastustoimen ammattilaisten liikkuminen.

Linkit

Aiheet

Tunnisteet

Yhteyshenkilö/-t

Markku Ojala

Markku Ojala

Johtava asiantuntija, verotus 050 586 7973

Julkaisuun liittyvää sisältöä:

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen toimialajärjestö.

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 800 auktorisoitua taloushallinnon yritystä. Jäsenyritykset hoitavat 140 000 suomalaisen pk-yrityksen ja yhteisön taloushallintoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki