Ohita
Oikaisuvaatimusten pitkät käsittelyajat verotuksessa aiheuttavat ongelmia

Uutinen -

Oikaisuvaatimusten pitkät käsittelyajat verotuksessa aiheuttavat ongelmia

Olemme saaneet Taloushallintoliittoon jo useita yhteydenottoja siitä, että oikaisuvaatimusten käsittelyajat verotuksessa ovat hyvin pitkiä. Yhteydenottojen mukaan käsittely voi kestää vuoden ja pitempäänkin. Viimeisimmässä tapauksessa oikaisuvaatimusta on käsitelty nyt jo puolitoista vuotta.

Tilanne on ongelmallinen verovelvollisten oikeusturvan kannalta. Muutoksenhakuasiaan pitäisi voida saada päätös kohtuullisessa ajassa.

Kyse on myös taloudellisesta ongelmasta. Verotuksessa lähdetään siitä, että muutoksenhausta huolimatta vero on maksettava niissäkin tilanteissa, joissa verovelvollisen ja Verohallinnon näkemykset eroavat toisistaan ja kyse on tulkintariidasta. Verovelvollinen voi kyllä hakea täytäntöönpanon keskeyttämistä muutoksenhaun ajaksi, mutta tästä huolimatta verovelasta voi aiheutua yritykselle ongelmia.

Yritys saatetaan sulkea kilpailutusten ja hankintapäätösten ulkopuolelle. Julkisrahoitusta jakava Business Finland Oy on puolestaan päätöksessään todennut, että se ei myönnä innovaatioseteliä liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun, vaikka verovelka olisi täytäntöönpanokiellossa muutoksenhaun vuoksi. Työvoimaviranomaiset tekevät kielteisen päätöksen palkkatuella työllistämiseen, kun verovelkatodistuksen mukaan yrityksellä on erääntyneitä verovelkoja.

Verotusmenettelylain muutos on tuonut tuloverotukseen yksilöllisen verotuksen päättymishetken. Osakeyhtiöiden osalta Verohallinto tavoittelee, että verotus tulisi toimitettua kesäkuussa, kun yritys on antanut veroilmoituksen edeltävältä vuodelta toukokuun loppuun mennessä. Verotus voi siis valmistua ennen kuin tilintarkastus on suoritettu ja tilinpäätös vahvistettu. Laki antaa tilinpäätöksen vahvistamiseen aikaa kesäkuun loppuun.

Verotus voi siis valmistua kuukaudessa, mutta verotuspäätöksen oikaisemiseen voi kulua vuosi ja pitempäänkin.

Olisiko syytä ensinnäkin odottaa, että yrityksen tilintarkastus on valmis ja tilinpäätös vahvistettu ennen kuin verotus valmistuu. Näin saataisiin korjattua ennen verotuksen päättymistä edes ne mahdolliset inhimilliset ja muut selkeät virheet, joita on turhaa viedä oikaisuvaatimusprosessiin kasvattamaan käsittelyjonoa.

Ja toiseksi, kun kyse on oikaisuvaatimuksesta, kyse on vasta muutoksenhaun ensimmäisestä portaasta. Tästä voi olla vielä pitkä matka siihen, että yrityksellä on lainvoimainen päätös asiassaan. Ensimmäistä askelmaa on syytä madaltaa ja suunnata nyt resursseja oikaisuvaatimusten käsittelyaikojen lyhentämiseen.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Markku Ojala

Markku Ojala

Verotuksen johtava asiantuntija 050 586 7973

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki