Ohita
Muutoksia musiikintekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden verotukseen

Uutinen -

Muutoksia musiikintekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden verotukseen

Verohallinto on antanut ohjeen, jossa käsitellään tekijänoikeuksien käyvän arvon määrittämistä ja verotusta, kun musiikintekijä myöntää yksinomaisen käyttöoikeuden omistamalleen osakeyhtiölle.

Uudistuksen myötä luovilla aloilla, esimerkiksi musiikin alalla, on mahdollisuus toimia elinkeinonharjoittajana samoin edellytyksin kuin muissakin elinkeinoissa.

Eduskunnalle on annettu myös hallituksen esitys, jossa arvonlisäverolakia muutettaisiin siten, että esiintyville taiteilijoille, muille julkisille esiintyjille ja urheilijoille sekä heidän esityksiään myyville ohjelmatoimistoille annetaan mahdollisuus hakeutua verovelvolliseksi esiintymispalkkioiden ja tilaisuuden järjestäjille luovutettavaksi tarkoitettujen esitysten myynnistä saatavien korvausten osalta.

Lue Verohallinnon ohje

Lue hallituksen esitys

Linkit

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Markku Ojala

Markku Ojala

Verotuksen johtava asiantuntija 050 586 7973

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki