Seuraa Taloushallintoliitto

Brexit toteutui – siirtymäkausi alkaa

Uutinen   •   Helmi 03, 2020 07:00 EET

Britannia erosi EU:sta 31.1.2020. Helmikuun alussa alkoi siirtymäkausi, joka jatkuu vuoden 2020 loppuun. Britanniasta tulee EU:n ulkopuolinen valtio, mutta siirtymäkauden aikana jatketaan nykysäännöillä ikään kuin Britannia olisi vielä EU:n jäsen.

Siirtymäaikana kaupankäynnissä sovelletaan nykyisiä arvonlisäverotuksen ja valmisteverotuksen EU:n sisäkaupan säännöksiä ja ohjeistuksia. Tavaroiden vapaa liikkuvuus Britannian ja EU:n välillä jatkuu vuoden 2020 loppuun eikä tulliselvitykseen tai Britanniaan matkustamiseen tule tänä aikana muutoksia.

Britannian EU:sta eroamisella ei ole välittömiä vaikutuksia myöskään yritysten tuloverotukseen. EU:n ja Britannian on tarkoitus sopia siirtymäkauden aikana yhteistyöjärjestelyistä verotukseen liittyen.

Eläketurvakeskuksen mukaan Britanniaan lähtevälle lähetetylle työntekijälle voidaan siirtymäaikana antaa edelleen hakemuksesta A1-todistus. Lähetettynä työntekijänä työskentely tarkoittaa, että henkilö kuuluu ulkomailla työskentelyn ajan suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Myös työeläkkeet maksetaan normaalisti Britanniaan, sekä Britanniaan kertynyt eläke maksetaan Suomeen EU-sääntöjen mukaisesti.

Brexit ei tuo muutoksia kirjanpidon säilytykseen ja arkistointiin. Nykyinen kirjanpitolaki ei enää rajaa säilytystä ja arkistointia EU-alueeseen.

Tietosuoja-asetuksen ja henkilötietojen säilytyksen kannalta uskomme, että Euroopan unionin komissio katsoo Britannian turvalliseksi maaksi eli tietoja voi säilyttää siellä. Kannattaa kuitenkin huomioida tarvittaessa tietosuoja-selosteissa, jos niissä on mainintoja, ettei tietoja viedä EU:n ulkopuolelle ja käsittelyä kuitenkin tapahtuu Britanniassa.

Eri lähteissä on todettu, että neuvotteluaikataulu on tiukka ja että joillakin aloilla saatetaan siirtymäkauden jälkeen vuoden 2021 alussa pudota sopimuksettomaan tilaan.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.