Ohita
Apulaisoikeusasiamies: Verohallinnon automaatio palautti virheellisesti arvonlisäveron

Uutinen -

Apulaisoikeusasiamies: Verohallinnon automaatio palautti virheellisesti arvonlisäveron

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies moittii 15.1.2021 julkaistussa ratkaisussaan Verohallinnon automaatiota, joka palauttaa arvonlisäveron virheellisesti ilman viranomaisselvittelyä.

Ratkaistussa tapauksessa kantelija oli helmikuun alussa 2019 antanut metsämyynnin arvonlisäveroilmoituksen ja maksanut arvonlisäveron yli kolme viikkoa ennen eräpäivää. Huhtikuun lopussa 2019 kantelija oli antanut uuden ilmoituksen, jossa hän oli ilmoittanut muita tietoja, mutta arvonlisäverotiedot olivat jääneet tyhjiksi.

Verohallinnon automaatio tulkitsi huhtikuun lopussa annetun ilmoituksen "ei arvonlisäverollista toimintaa" ilmoitukseksi ja tästä syystä arvonlisävero hyvityskorkoineen palautuivat kantelijalle. Hänen yhteydenottonsa jälkeen aiheeton ilmoitus poistettiin ja hänen helmikuun alussa 2019 antama ilmoitus palautettiin voimaan. Kantelija maksoi arvonlisäveron kokonaan uudelleen 13.5.2019.

Verohallinto määräsi ilmoitetetulle arvonlisäverolle viivästyskorkoa ajalle 1.3.-13.5.2019. Kesäkuussa 2019 kantelija teki viivästyskoron perimättä jättämistä koskevan vaatimuksen, jonka Verohallinto samana päivänä hyväksyikin. Viivästyskorko siirrettiin käyttämättömien hyvitysten tilille, mutta palautettiin kantelijalle vasta hänen kantelukirjoituksensa perusteella 27.12.2019. Syy vasta tällöin tapahtuneeseen palautukseen jäi apulaisoikeusasiamiehellekin epäselväksi.

Verohallinto on kanteluasiassa antamassaan lausunnossa ilmoittanut muuttavansa menettelytapojaan siten, ettei se enää palauta jo maksettua veroa sellaisen ilmoituksen perusteella, joka edellyttäisi siinä olevien puutteiden ja oikeellisuuden tarkempaa selvitystä.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Markku Ojala

Markku Ojala

Verotuksen johtava asiantuntija 050 586 7973

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö

Taloushallintoliitto TAL on taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen tilitoimistojen ja taloushallinnon palveluja tarjoavien yritysten valtakunnallinen toimialajärjestö. Liitto edustaa noin 600 auktorisoitua taloushallinnon yritystä ja palvelukeskusta sekä 50 yhteistyöjäsentä. Yli puolet suomalaisista yrityksistä käyttää Taloushallintoliittoon kuuluvaa tilitoimistoa.

Taloushallintoliitto
Salomonkatu 17 A 11. krs
00100 Helsinki